Ydinvoiman vastainen kampanjointi jatkuu

Eduskunta teki heinäkuun alussa periaatepäätöksen kahden uuden ydinreaktorin rakentamisluvista. Siihen on nyt tyydyttävä ydinvoiman vastustajienkin.

Vai onko?

– Periaatepäätöksestä on vielä pitkä matka ydinenergian tuotantoon.Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjakin jatkuu ainakin eduskuntavaaleihin saakka, muistutti kampanjan koordinaattoriMaria Nuutinen keskiviikkona. Helsingin kommunistiset nuoretjärjestivät ilmastoillan, jossa pohdittiin erilaisia tapoja vaikuttaa ilmasto- ja energiapolitiikkaan.

Myös ympäristöjärjestö Greenpeacessa toimiva Nuutinen esitteli erilaisia järjestön käyttämiä vaikuttamisen tapoja. Julkisuudessa eniten huomiota ovat saaneet suoran toiminnan iskut, joiden tarkoituksena on kiinnittää huomiota erilaisiin ympäristöongelmiin ja osoittaa huonosti käyttäytyviä yrityksiä ja poliitikkoja.

– Greenpeacen keinovalikoimaan kuuluvat myös kulissien takana vaikuttaminen, lobbaaminen ja esimerkiksi perinteinen nimienkeruu.

Konkreettisen vaikuttamisen osalta keskusteltiin erityisesti ydinvoimarakennusluvan saaneen Fennovoiman taustalla olevista yrityksistä, joita ovat mm. kauppaketjuista S-ryhmä ja K-ryhmä sekä elintarvikefirmat Atria, Myllyn Paras ja Valio. Osuustoiminnallisen S-ryhmän HOK-Elannon osalta on jo jätetty edustajistolle aloite, ettei HOK-Elanto osallistuisi ydinvoimalahankkeen rahoittamiseen.

Suomen kommunistisen puolueen Helsingin piirin puheenjohtaja, Helsingin ympäristölautakunnan jäsen Lauri Alhojärvi huomautti, että pelkällä lobbaamisella ja kansalaisjärjestötoiminnalla ei ympäristön kannalta tuhoisaa kapitalistista järjestelmää horjuteta.

– Kapitalismin olemus on voiton tuottaminen pienelle eliitille ympäristön kustannuksella. Ihmisellä on aina erilaisia tarpeita, joita tyydytetään tuotannon kautta. Tuotantovälineiden omistajalla on valtaa päättää myös siitä, miten tuotannossa otetaan ympäristö huomioon, sanoi Alhojärvi.

Hänen mukaansa kansalaisjärjestöillä on tärkeä osa tiedottamisessa ja ihmisten aktivoimisessa. Sen sijaan kestävien ympäristöratkaisujen ja talousmallien soveltaminen vaatii laajempaa joukkovoimaa.

Saarretaan Olkiluoto!

Ydinvoiman vastaista toimintaa on luvassa viikon päästä lauantaina, 28. elokuuta, jolloin tempaistaan Olkiluodossa. Tarkoituksena on suoralla toiminnalla sulkea ydinvoimalan tiet päivän ajaksi. Tapaamispaikkana on lauantaiaamuna klo 6 Raumantien ja Olkiluodontien risteyksessä sijaitsevan bensa-aseman (Ydinportti) parkkipaikka.

Lauantai-iltana pidetään Nihattulan koululla juhlat. Sunnuntaina on vuorossa ydinjäteongelmaa käsittelevä seminaari samassa paikassa. Lisätietoja tempauksesta löytyy osoitteesta olkiluotoblockade.info(MK)

Marko Korvela, http://www.tiedonantaja.fi

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s