KOMMUNISTEILTA TUKI LAPPIIN TULEVILLE PAKOLAISILLE

Ihmisillä, jotka lähtevät kotoaan ja tulevat tuhansien kilometrien matkan tänne työttömyyden vaivaamaan kylmään ja pimeään Lappiin, täytyy olla todellinen hätä joko henkensä tai toimeentulonsa tai molempien puolesta. Tänne ei kukaan varmasti huvikseen tule.

Jo pelkkä alkeellinen inhimillisyys vaatii auttamaan näitä hädänalaisia. Lisäksi meillä kommunisteilla on aina ollut periaatteena aito kansainvälisyys: me toimimme yhdessä maailman kaikkien sorrettujen kanssa ja heidän puolestaan.

Joissakin pakolaisia vastustavissa kannanotoissa yritetään asettaa pakolaiset ja köyhät suomalaiset vastakkain. Näiden kahden sorretun ryhmän edut eivät kuitenkaan ole vastakkaiset. Pakolaisten sijasta suomalaisten ahdingon syynä on Suomessa pitkään jatkunut oikeistolainen politiikka. Kataisen, Stubbin ja Sipilän – ja aikaisempienkin – hallitusten määrätietoisella oikeistolaisella politiikalla on vahvistettu rikkaiden ja yritysten asemaa ja heikennetty opiskelijoiden, työntekijöiden, työttömien, eläkeläisten ja muiden tavallisten kansalaisten toimeentuloa, palveluita ja muita elämisen mahdollisuuksia.

Tyytymättömien ei siksi kannata vastustaa pakolaisia, vaan suunnata aktiivisuutensa hallituksen kaatamiseen. Siinä mekin olemme täysin rinnoin mukana.

2.11.2015

SKP:n Lapin piirin työvaliokunta

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s