Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2016

EI KATUPARTIOILLE

Kemi on saanut ikävää julkisuutta tänne perustetun kaduilla partioivan Soldiers of Odin –ryhmän myötä. YLEn mukaan kemiläiset pelkäävät enemmän tätä soturiryhmää kuin maahanmuuttajia. Se ei olekaan kumma, kun tiedetään, että veitsellä ja kettingillä aseistautunut ryhmän johtaja on saanut tuomion ulkomaalaisten pahoinpitelystä ja kuuluu natsihenkiseen Suomen Vastarintaliikkeeseen. Vastarintaliike tavoittelee Suomeen autoritaarista kansallissosialistista yhteiskuntajärjestystä, kannattaa rotuoppeja ja valkoisten ylivaltaa, ja vastustaa maahanmuuttoa ja tasa-arvoa.

Me vastustamme jyrkästi tällaisten natsihenkisten ryhmien toimintaa. Tällainen nuorten miesten porukoiden kuljeskeleminen kaduilla pelottaa tavallista peruskemiläistäkin saati sitten kotimaansa sortoa tänne paennutta turvapaikanhakijaa. Järjestyksen pitäminen ja ihmisten turvaaminen kuuluu virkavastuulla toimiville viranomaisille.

13.1.2016

SKP:n Kemin kaupunkijärjestön yleinen kokous

Mainokset

JUNALIPPUJA ON SAATAVA ASEMILTA

Osana kokoomuksen linjan mukaista kaikkien julkisten palvelujen huonontamista junalippujen myynti on lopetettu Kemin ja Rovaniemen asemilta ja uhkaa loppua Kemijärveltäkin vuoden lopussa.

Vaikka lippuja ostetaankin paljon netistä, kaikki junaan haluavat eivät osaa tai halua käyttää nettiä eikä läheskään kaikilla ole tarvittavia laitteitakaan. Siksi tarvitaan edelleen oikeaa henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua asemilla.

Tuemme Lapin liiton sekä Kemin, Kemijärven ja Rovaniemen kaupunkien VR:lle tekemää esitystä lipunmyynnin jatkamisesta ja uudelleen aloittamisesta näiden kaupunkien asemilla.

13.1.2016

SKP:n Lapin piirin työvaliokunta