EI ENÄÄ SOTAHARJOITUKSIA

Suomi osallistuu Pohjois-Ruotsissa järjestettävään suureen Northern Wind -maasotasotaharjoitukseen maaliskuun 18. – 27. päivien aikana. Harjoitus ulottuu Suomenkin puolelle, koska maaliskuun 22. -27. päivien aikana harjoitukseen osallistuvat ilmavoimat käyttävät myös Rovaniemen lentokenttää.

Harjoituksen massiivisuutta kuvastaa se, että Suomesta kuljetetaan Ruotsiin noin 500 erilaista sotilasajoneuvoa. Myös osa norjalaisten sotilaskalustosta kulkee Suomen Lapin maanteillä.

Kysymys ei ole mistään kahden liittoutumattoman maan sotilasyhteistyöstä. Harjoitukseen osallistuu myös kolmen Nato-maan (USA, Iso-Britannia ja Norja) joukkoja. Harjoituksen alkutilanteessa lähdetään siitä, että idästä tullut ”fiktiivinen” vihollinen on lyönyt Suomen. Ruotsiin vetäytyneet Suomen armeijan rippeet sekä Ruotsin ja liittolaisten armeijat koettavat sitten vastustaa vihollisen tunkeutumista syvemmälle Ruotsiin.

Sotaan valmistautuminen jatkuu sitten huhti- ja toukokuussa USA:n johdolla Suomessa toteutettavalla Bold Quest –harjoituksella. Pääpaikkana on Sodankylä ja tapahtumia on myös Rovajärven ampuma-alueella. Rovaniemen lentokenttäkin on tietysti taas mukana. Suomessa on samaan aikaan vaalit. Onko USA täällä varmistamassa sille sopivan tuloksen syntymistä?

Suuret sotaharjoitukset ja erityisesti USA:n niihin osallistuminen lisäävät jännitystä täällä pohjoisessa. Lisäksi harjoitukset tuhoavat luontoa, lisäävät ilmastokuormitusta ja maksavat paljon rahaa.

Suomen on toimittava rauhan puolesta eikä koko ajan valmistauduttava sotaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.