Lappi tarvitsee kaksi sairaalaa

Mehiläinen Länsi-Pohjan hoitajien mielenosoitus 11.4.2019

Tiedotusvälineissä on nostettu esille Mehiläisen haltuun annetun Länsi-Pohjan keskussairaalan tilanne. Ihmisille yritetään uskotella, että sairaalan toiminnan antaminen yksityisen yrityksen voitontavoittelun kohteeksi varmistaisi sairaalan pysymisen nykyisen kaltaisena laajan päivystyksen sairaalana. Tällä samalla perusteettomalla uskottelulla sekä painostuksella ja asian kiireellisyyteen vetoamalla Meri-Lapin kuntien valtuustot saatiin päättämään ulkoistuksesta vuoden 2017 lopussa.

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehdystä purkuhakemuksesta käy kuitenkin selville, että sopimus Mehiläisen kanssa on tehty säädösten vastaisesti. Jotta sopimus olisi mennyt läpi sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksessa, sopimusta vastustaneet jäsenet jäävättiin enemmistön äänillä. Eduskunnan apulaisoikeusmies on todennut jääväysten olevan perusteettomia. Muitakin rikkomuksia sopimuksessa on todettu; esimerkiksi kilpailu- ja kuluttajavirasto pitää ratkaisua lain vastaisena.

Sairaalan toiminnan siirtäminen Mehiläiselle on tullut sairaanhoitopiirille ja sitä kautta piirin muodostaville kunnille erittäin kalliiksi. Kun sairaanhoitopiirin alijäämä oli vuonna 2018 noin 0,6 miljoonaa euroa, alijäämä oli kasvanut vuoteen 2020 mennessä jo noin 10 miljoonaan euroon.

On selvää, että laaja Lappi tarvitsee nykyiset kaksi keskussairaalaa. Kemin sairaalalle erityinen perustelu on Kemin ja Tornion suurteollisuus sekä mittavat vaarallisten aineiden kuljetukset. Vaikka suuronnettomuudet pyritään estämään, sellaisiin on kuitenkin varauduttava.

Paras tapa Lapin kahden sairaalan turvaamiseksi on purkaa Mehiläiselle tehty ulkoistus. Mitään korvauksia Mehiläiselle ei tietenkään kuulu maksaa, koska Mehiläinen on kerännyt toiminnasta voittoa ja koska sopimukselta on alun perin puuttunut laillisuuspohja.

8.12.2021

SKP:n Lapin piirin työvaliokunta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.