Kannanotot 2016

YLE ON HALLITUKSEN RADIO JA TELEVISIO

Viime aikoina julkisuuteen on tullut esimerkkejä siitä miten hallituksen tai ministereiden suuntaan vähänkään kriittisempiä toimittajia pakotetaan takaisin oikeistolaista politiikkaa ja porvarihallitusta myötäilevälle linjalle. Tätä varsinkin Terrafame-yhtiön yhteydessä julki tullutta toimintaa kritisoidaan Kemijärven 3.12.2016 tilaisuuden yhteydessä hyväksytyssä kannanotossa.

ystävyyskaupunki palestiinasta

Kun Palestiinan suurlähettiläs Taissir Al Adjouri vieraili Lapissa syyskuussa, kun kertoi Kemin, Tornion ja Rovaniemen kaupungin edustajille, että palestiinalaiset kaupungit olisivat kiinnostuneet yhteistyöstä suomalaisten kaupunkien kanssa.

SKP:n Kemin kaupunkijärjestö muistuttaa kannanotossaan, että 29.11. on YK:n kanasainvälinen Palestiinan solidaarisuuspäivä. Se olisi hyvä ajankohta tunnustaa Palestiinan valtio. Lisäksi kannanotossa kiirehditään ystävyyskaupunkineuvottelujen aloittamista.

sote – uhka palveluille ja demokratialle

Hallituksen suunnittelemaa sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteen  muuttamista käsiteltiin perusteellisesti Rovaniemellä 6.11. olleessa tilaisuudessa. Tilaisuuden jälkeen pidetyssä piirin työvaliokunnan kokouksessa hyväksyttiin sote-suunnitelmia kritisoiva kannanotto.

PALESTIINAN VALTIO TUNNUSTETTAVA

Kun Palestiinan suurlähettiläs oli SKP:n Lapin piirin järjestämällä tutustumiskäynnillä Kemissä, Torniossa ja Rovaniemellä, saatiin runsaasti ajankohtaista tietoa Palestiinan tilanteesta. Siltä pohjalta laadittiin kannanotto, jossa mm. vaaditaan Palestiinan valtion tunnustamista.

Irti venäjä-pakotteista

Kittilän Kallossa 20.8.2016 pidetyssä tilaisuudessa nousi esille EU:n Venäjä-pakotteiden epäedullisuus Suomelle sekä taloudellisesti että poliittisesti. Aiheesta laadittiin tiedotusvälineille lähetetty kannanotto.

Mallia Iso-britannian brexitistä

Vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan kansanäänestyksen taustalla ja eroamisen puolesta äänestäneissä olikin runsaasti oikeistolaisia voimia, on äänestyksen tulos merkittävä vasemmistollekin. Äänestys osoittaa, että EU ei ole ikuinen järjestelmä, jolle ei mitään voi.

EU on oikeistolainen suurpääoman hanke, jonka suuntaa ei ole mahdollista muuttaa siinä mukana olemalla. Siksi SKP:n Lapin piiri vaatii kannanotossaan Suomen eroa EU:sta.

CETA, TTIP ja TiSA torjuttava

EU:ssa neuvoteltavana olevat kauppasopimukset toisivat useita heikennyksiä nykyisiin käytäntöihin. SKP:n Lapin piirin työvaliokunnan kannanotossa on tästä useita konkreettisia esimerkkejä.

natsipropaganda pois ylestä

Yle oli merkinnyt nettisivuillaan 7.5.2016 pääuutiseksi erittäin laajan esittelyn kemiläisestä Mika Rannasta, joka on maahanmuuttajia vastaan suunnatun Soldiers of Odin -järjestön perustaja ja joka kertoo olevansa kansallissosialisti. Juttu käsittelee Mika Rantaa ja hänen natsijuttujaan niin kritiikittömästi ja myönteisesti, että juttua kokonaisuudessaan voidaan pitää natsipropagandana. SKP:n Kemin kaupunkijärjestö on lähettänyt Ylen hallintoneuvostolle kannanoton, jossa vaaditaan hallintoneuvostoa pitämään huolta siitä, että tällaista natsipropagandaa ei Ylessä esitetä.

EI USA:N SOTAVOIMIA SUOMEEN

SKP:n Lapin piirin työvaliokunnan kannanotossa arvostellaan voimakkaasti tänä vuonna ryöpsähtänyttä USA:n sotavoimien Suomeen tuloa. Tuntuu vähän siltä, että joudumme elämään miehitetyssä maassa.

Kuka uskoo, että USA:nsotilaiden Suomeen tulolla ei ole mitään yhteyttä herrojen pyrkimykseen liittää Suomi NATOon?

Kuka uskoo, että USA:nsotilaiden Suomeen tulolla ei ole mitään yhteyttä herrojen pyrkimykseen liittää Suomi NATOon?

markkinat vaativAT irtisanomisia

Tornion Outokumpu ja Nanso sekä Halpa-Halli Torniossa ja Keminmaassa ovat ilmoittaneet irtisanomisista ja lopetuksista. Markkinat näyttävät ilahtuvat tällaisista onnettomista vieteistä; ainakin Outokummun osake lähti nousuun heti irtosanomisilmoituisten jälkeen. Aihetta käsitellään vähän tarkemmin SKP:n Kemin kaupunkijärjestön kannanotossa.

VEROROSVOT KURIIN

Panamalaisesta asianajotoimistosta vuodetut asiakirjat paljastavat myös suomalaisten yritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden osallistuvan verotuksen välttelyyn ja suoranaisiin rikoksiin. SKP:n Lapin piiri yllyttää kannanotossaan ihmisiä maailmanlaajuisesti vaatimaan veroparatiisien sulkemista.

lappi rauhan maakunnaksi

Pohjolan Sanomissa oli iso juttu Lapissa sotahelikoptereita lennättävistä saksalaisista. Saksalaisten sotilaiden tuleminen Lappiin on erityisen röyhkeää, kun muistetaan heidän suorittamansa Lapin lähes täydellinen hävittäminen. SKP:n Kemin kaupunkijärjestö tuomitsee kannanotossaan Saksan, Naton ja USA:n Suomeen tuomat sotaharjoitukset.

Ei usa:n lentokoneita suomeen

Suomen johtavat poliitikot ovat vastanneet myöntävästi USA:n ehdotukseen tulla hävittäkoneiden kanssa harjoittelemaan sotaa Suomessa. Tämä on uusi suuri askel kohti lopullista liittoutumista USA:n ja NATO:n kanssa. SKP:n Lapin piiri tuomitsee kannanotossaan jyrkästi taopahtuneen ja vaatii harjoituksen peruuttamista.

Kemin sairaalan synnytysosastoa ei saa sulkea

SKP:n Lapin piirin työvaliokunta päätti 2.3.2016 pidetyssä kokouksessaan lähettää perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulalle ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntlälle kirjeen, jossa perustellaan synnytysten Kemin sairaalassa säilyttämisen välttämättömyyttä.

YHTEISKUNTASOPIMUS OSAKEMILJARDEILLA

SKP:n Kemin eteläinen osasto on tuohtunut omistajien ahneudesta: työntekijöiden työehtoja vaaditaan leikattavaksi samaan aikaan, kun pörssiyhtiöt jakavat omistajilleen yhdentoista miljardin euron osingot. Osasto esittää kannanotossaan, että jaettavasta yhdestätoista miljardista puolet käytettäisiin yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseen. Silloin työntekijöihin kohdistuviin huononnuksiin ei ole mitään tarvetta.

Synnytykset on säilytettävä kemissä

Vaikka eduskunnan enemmistö hylkäsikin synnytysosastojen säilyttämistä koskevan kansalaisaloitteen, Kemissä kamppaillaan edelleen synnytysosaston säilymisen puolesta. SKP:n Kemin kaupunkijärjestö tukee kamppailua omalla kannanotollaan,

Pakkolait uhkaavat – mitä tekee ay-liike?

Torniossa ja Kemissä järjestettiin 30.1.2016 tilaisuudet, joissa käsiteltiin hallituksen uhkaamia pakkolakeja ja ay-liikkeen johtajien käymiä neuvotteluja työehtojen heikennyksistä. Tilaisuuksissa hyväksytyssä kannanotossa vaaditaan huononnusten torjumista ay-liikkeen koko voimalla.

Rasistiset häiriköijät pois kaduilta

SKP:n Kemin kaupunkijärjestön kannanotossa vastustetaan natsihenkisten Odinin sotureiden kuljeskelemista kaduilla. Kaduilla maleksivien nuorten miesten joukkiot ovat omiaan luomaan pelkoa eikä suinkaan turvallisuutta.

Junalippuja pitää saada asemilta

VR on sulkenut lipunmyynnin Kemin ja Rovaniemen asemilta ja aikoo lopettaa myynnin myös Kemijärvellä. SKP:n Lapin piiri tukee kannanotossaan Lapin liiton sekä Kemijärven, Rovaniemen ja Kemin kaupunkin pyrkimystä palauttaa ja säilyttää lippujen myynti näillä suurimmilla Lapin asemilla. Myös Kolarin asemalle olisi lippujen myynti saatava palautettua.

Mainokset