SOKLI: HAITAT JA KULUT SUOMEEN, VOITOT NORJAAN

Norjalainen yli 50 maassa toimiva Yara sai Soklin kaivosoikeudet vuonna 2007 osana ostamaansa Kemira Growhow Oy:tä Jyri Häkämiehen (kok.) ollessa valtionyhtiöistä vastaavana ministerinä. Hinta oli mitätön (200 miljoonaa) siihen nähden, että Soklin esiintymän arvoksi arvioidaan jopa 30 miljardia euroa.

Lähes ilmaiseksi saadut arvokkaan kaivoksen oikeudet eivät kuitenkaan riitä, vaan Yara on vaatimassa Suomen valtiolta uutta rahaa. Valtiolta (eli veronmaksajilta) luvassa ollut 200 miljoonaa Soklin rataan ei kelvannut Yaralle, koska se olisi joutunut laittamaan rataan saman verran omaakin rahaa. Vaikka rautatie olisi ympäristön ja alueen asukkaiden ja kansantaloudenkin kannalta selvästi parempi vaihtoehto, nyt valtio on peruskorjaamassa Soklin tietä, koska se tulee Yaralle halvemmaksi. Yara ja ministerit viis veisaavat erämaahan tulevasta 300 rekan päivittäisestä rallista.

Yaran suunnitelmiin kuuluu myös valtavien vesimäärien käsittely. Sotajoen laaksoon suunniteltu rikastushiekan käsittely- ja varastointiallas olisi laajuudeltaan 20 neliökilometriä. Käsittelyaltaan lisäksi tarvittava selkeytysallas olisi vieläkin suurempi. Myös fosfaatin yhteydessä maasta kaivettava uraani on ongelma ihmisille ja ympäristölle.

Talvivaaran kokemukset ovat opettaneet pelkäämään kaivosten yhteydessä käsiteltäviä suuria vesimääriä. Talvivaaran kokemukset näyttävät myös normaalin kapitalistisen järjestelmän toimintatavan: yritys saa pitää voitot, mutta ympäristön pilaamisesta ja konkursseista aiheutuvat kulut maksatetaan veronmaksajilla.

Ulkomaisen yhtiön hyväksi syydettävien verorahojen sijasta valtion on pidettävä huoli siitä, että kaivos toteutetaan aiheuttamatta haittaa asukkaille ja ympäristölle. Ellei tästä saada riittäviä takeita, lupaa kaivoksen avaamiselle ei saa antaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.