SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT TARVITSEVAT LISÄÄ RAHAA

Orpon ja Purran hallituksen moniin huonoihin päätöksiin kuuluu sosiaali- ja terveyspalveluiden riittämätön rahoitus. Tavoitteena on vähittäinen siirtyminen USA:n malliin, jossa yksityiset yritykset tuottavat tarvittavat palvelut – tai ainakin sellaiset palvelut, joilla yhtiöt pääsevät rikastumaan.

Sen sijaan, että julkisten palveluiden tiedossa oleva määrärahojen vajaus katettaisiin, hallitus varaa vuosille 2024 … 2027 peräti 500 miljoonaa euroa kela-korvausten nostamiseen. Tällä tavalla veronmaksajien rahoja siirretään yksityisille yrityksille julkisten palveluiden rahoitusvajeen paikkaamisen sijasta.

Palveluista nykyisin pääasiassa vastaavat niin sanotut hyvinvointialueet ovat ilmoittaneet niiltä puuttuvan yhteensä noin miljardi euroa, jotta edes nykyisen tasoiset palvelut pystyttäisiin tuottamaan. Lapissakin alijäämäksi on ilmoitettu noin 55 miljoonaa euroa.

Lapissa oman mausteensa soppaan tuo Meri-Lapin kuntien ja Mehiläisen välisen jättimäisen ulkoistussopimuksen purkaminen tai muuttaminen. Mehiläinen todennäköisesti vaatii ja odottaa saavansa melkoiset korvaukset sopimuksen muuttamisesta. Nekin rahat ovat poissa ihmisten tarvitsemista palveluista.

Suomen kommunistisen puolueen Lapin piiri vaatii hallitukselta ja hallituspuolueilta pikaisia rahoituspäätöksiä hyvinvointialueiden toiminnan turvaamiseksi. Mehiläiselle ei tule maksaa ulkoistuksen purkamisesta korvauksia. Sopimus oli alkujaankin laiton ja lisäksi Mehiläinen on ehtinyt menneiden vuosien aikana kerätä itselleen ihan muhkeat voitot.

10.10.2023

SKP:n Lapin piirin työvaliokunta

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.