Israelin tuotteet pois kaupoista

Palestiinan alue oli vuosina 1917 … 1947 Iso-Britannian hallinnassa. Vuonna 1947 YK päätti Iso-Britannian hallinnon lopettamisesta ja kahden valtion – juutalaisen Israelin ja arabialaisen Palestiinan – muodostamisesta alueelle.

Israelin valtio perustettiin vuonna 1948, mutta Palestiinan valtiota ei ole vieläkään oikeasti olemassa. Palestiinan valtio on hyväksytty YK:n tarkkailijajäseneksi ja sen on tunnustanut 138 maata. Israelin ja USA:n vastustuksen vuoksi Palestiina ei kuitenkaan pysty toimimaan oikeana valtiona. Israel saartaa Gazaa ja miehittää muita palestiinalaisalueita ja rakentaa siirtokuntia palestiinalaisalueille. Kaikki tämä on YK:ssa moneen kertaan todettu kansainvälisen oikeuden vastaiseksi. YK on toistuvasti vaatinut Israelia noudattamaan hyväksyttyjä päätöksiä ja lopettamaan palestiinalaisten sortamisen. USA:n tukeen nojaava Israel ei ole kuitenkaan suostunut päätöksiä noudattamaan.

Emme hyväksy Hamasin summittaisia iskuja Israelin alueelle, mutta ymmärrämme niiden olevan vastatoimi vuosikymmeniä jatkunutta kansainvälisen oikeuden vastaista miehitystä ja sortoa vastaan. Israelin vastaiskut Gazaan ja hyökkäykset muille palestiinalaisalueille ja naapurimaihinkin kohdistuvat ennen kaikkea siviileihin ja ovat raakuudeltaan ja mittakaavaltaan täysin suhteettomia Israeliin kohdistuneisiin Hamasin iskuihin verrattuna.

Kaikki iskut ja vastaiskut ja vuosikymmenien vihamielisyydet olisi voitu estää, jos YK:n päätöksiä olisi noudatettu. Nyt on korkea aika painostaa Israel ja USA niitä noudattamaan. Yksittäiset kansalaisetkin voivat toiminnallaan vaikuttaa yhtymällä israelilaisten tuotteiden ostoboikottiin. Aikoinaan laajat kansainväliset boikotit osaltaan jouduttivat Etelä-Afrikan apartheidhallinnon kukistumista. Jouduttakaamme nyt Israelin hirmuhallinnon kukistumista ja pysyvän rauhan saamista Lähi-itään.

Suomen kommunistisen puolueen Lapin piiri kehottaa kaikkia osallistumaan myös YK:n kansainvälisenä Palestiina-solidaarisuuspäivänä 29.11. järjestettäviin tapahtumiin.

31.10.2023

SKP:n Lapin piirin työvaliokunta

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.